"Hieno päivä" Veskarin Urho 
Janin sähköpostia alla;
Terve,
Tässäpä kuvat ja nopea tilanteen kertaus...
Tämän päivän jahtisää oli sateinen, utuinen mutta onneksi melko heikko tuulinen.
Lähdettiin poikien kanssa "ulkoilemaan", mutta tällä kertaa otin myös haulikon
kameran kaveriksi.
Aamullla linnut olivat ruokailemassa puissa, näköhavaintoja mukavasti. Kiväärin
jätin kotiin, joten aukkojen reunapuissa ruokailevat linnut jätettiin rauhaan. Nyt
koirien kanssa pelatessa olen jättänyt latvalinnut rauhaan.
Ensimmäisellä parin tunnin lenkillä ei linnuista ollut suuremmalti riesaa, muutama
pyy ja pari koppeloa. Koirat jaksoi hakea hyvin, mutta metsä kun on tyhjä niin
se on tyhjä. Ehkä kuitenkin jälkeenpäin ajatellen olimme liian aikaisin liikkeellä.
Ainoa tilanne, joka saatiin, oli Urhon tutustuminen maa-ampiaisten pesään, mutta
nopeasti Urhokin huomasi, ettei kaikkea kannata yrittään ajaa lentoon...
Selvittelin turkista ampiaisia jonkin aikaa, rauhoitelin tilanteen ja seurasin Urhon
reaktiota. Urho pysyi virkeänä ja ei ollut tarvetta antaa repusta kyypakkausta, joten jatkettiin
reissua eteenpäin. Oltiin noin tunti paikallaan "kannon nokassa".
Vanhempi koira kannettu aiemmin metsästä pois ampiaisten piston jälkeen,
joten varauduin jo pikaiseen lähtöön eläinlääkärille. Mutta onneksi hyvä vastustuskyky ja
paksu turkki pitää pahimmat pistot poissa.
Lähdettiin sitten katselemaan uutta aluetta, itsellekin täysin kulkematonta maastoa. Oli
suota, taimikkoa, ryteikköä ja lopulta löytyi vanhaa metsää. Heti vanhan metsän
reunassa koirat alkoi merkkailla lintuja, alueelta löytyi myös jonkin verran puolukkaa,
joten arvelin, että täältä ne alueen linnut löytyy. Pyitä ja teeriä pyrähteli, mutta annettiin olla niiden
rauhassa. Tietenkin pojat kävi ne saattelemassa vähän kauemmas.
Urho merkkaili koko kankaan matkan lintujen maassaoloa, hiljalleen
kävelin mukana ja koirat perkasivat lintujen jälkiä. Tuntui että jäljet maassa vähenee, mutta
jostakin se lintu vain nenään haisee. Urho kävi hakemassa vauhtia
viereiseltä suolta vastatuuleen ja haju loppuu aina samaan alueeseen, nokkakin alkoi
nousta, arvasin että linnut on puussa. Nokkelasti nuori poika osasi käyttää
nokkaansa. Lopulta "vanhan herran" hermo petti puussa ja alkoi "narisuttaa" koirille nokkaansa.
Minäkin näin sen jälkeen linnun, mutta kaukana, noin 50 metriä. Koirat edelleen
perkaa aluetta ja ihmettelee/ merkkaa puussa olevaa nokan naristuttajaa.
Joka kerta kun metso kurkisteli kaula pitkällä koiria niin hiivin pikkuhiljaa lähemmäs
lintua. Lopulta olin niin lähellä, että pääsin ampumaan puusta lentoon pudottautuvan linnun.
Laukauksen jälkeen metso kuitenkin liiti noin 40 metriä, mutta koirat olivat jo löytäneet linnun kuolleena
maasta kun itse menin paikalle. Ilmeisesti linnun koko yllätti pojat, istuivat
ylpeinä/ hämillään metson vieressä vierekkäin, nouto unohtui kummaltakin.
Jahtipäivänä oli ehkä yksi parhaista, onnistuin lukemaan koiria ja maltoin itsekin
antaa koirille tarpeeksi aikaa hakemiseen. Jokainen metsässä vietetty päivä
on kehittänyt meitä kaikkia, Urhon haku on lyhentynyt ja ehkäpä en itsekkään
painosta koiria, saavat hakea rauhassa etumaastossa. Tarkkaa työtä pojat ovat
tehneet, yhtään lintua ei ole koirien ja minun välistä lähtenyt.
Niin tulivaan mieleen sekin asia, Peetsahan totesi Urhosta olevan metsästäjälle apuri, eipä
ukko paskaa puhunut. Nenä pelaa aivan helvetin hyvin. Vanhemmalla ei läheskään vastaava
nokka vaikkei silläkään ole huono.
Kuvat ei nyt niin hyvät, koirat märät ja likaiset, mutta komea on yhteistyöllä
saatu saalis...
jani | 
